evet design

 
 
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ota yhteyttä

Evet historia

Evet Design Oy:n toiminta nykymuotoisena alkoi 1990 –luvun alussa. Tällöin toiminnan painopisteeksi määriteltiin ”myymälöiden kalustaminen ja varustaminen”, solmittiin edustus- ja maahantuontisopimus ulkomaisen – kansainvälisen – myymäläkalustajan kanssa, ja asiakaskuntana oli kotimainen vähittäiskauppa.

Tästä hetkestä on kohta kulunut 30 vuotta, lukuna pitkä aika, mutta se ei todella tunnu siltä. Erityisen paljon tapahtumia mahtuu tähän aikaan. Yrityksemme näkökulmasta se on tarkoittanut oppimista ja sopeutumista muuttuneisiin olosuhteisiin – vuoron perään ja yhtä aikaa. Siinäpä syy, miksi tämä aika tuntuu lyhyeltä – on tehty työtä intensiivisesti.

Alun toiminnan painopisteistä ensimmäisenä – ja hyvin nopeasti – ulkolainen edustus muuttui: tehtiin edelleen yhteistyötä, mutta keskitettiin osaamisen lisääminen konseptien ymmärtämiseen, niiden tekniseen suunnitteluun ja kotimaisen tuotannon organisointiin. Tämä päätös olikin kauskantoinen – takasi meille yksilöllisen palvelun, kilpailukyvyn sekä joustavuuden projektien läpiviemiseksi – tämä palvelukonsepti kantaa meitä vielä tänäkin päivänä.

Eli nämä ”peruspilarit” toiminnassamme kantavat, mutta se ei riitä. Palvelukonseptimme on laajentunut vastaamaan tämän ajan tarpeita.

Olemme intohimoinen palveluorganisaatio, joka haluaa syventyä ja tunnistaa asiakkaan tarpeen ja omalta osaltaan etsiä ja ratkaista ne parhaalla mahdollisella tavalla.

Meidän vahvuutemme on:

  • hieno henkilökunta, joka edustaa monivuotista kokemusta, uutta näkemystä, innostunutta tekemistä
  • hankintaverkosto, joiden kanssa yhteisymmärrys säännöistä: yhteistyö, laatuvaatimukset, täsmällisyys ja vastuun otto
  • olemme suomalainen yritys, kotimaisuusaste projekteissa 92-95%
  • suunnittelutoimistot , joiden kanssa – saumattomalla ja hyvällä yhteistyöllä – voimme taata parhaan tuloksen asiakkaillemme
  • tärkein on kuitenkin pitkäaikaiset ja uudet asiakkaamme, joita saamme palvella!

Kohta 30 vuotta tekemistä, josta hankitun kokemuksemme haluamme antaa asiakkaidemme käyttöön.

Takaisin ylös